Kävijät

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

1. työ: Nimiornamentti

Kuvis 1 kurssi aloitettiin aika erikoisella nimiornamentti työllä, jossa tarkoituksena oli tehä omasta nimestä jatkuva kuvio leikatulle A3 paperille.
        Työ aloitettiin taittemalla paperi kahdeksaan osaan ja sitten piti kirjoittaa nimi yhteen kohtaan ja sen jälkeen nimi peilattiin koko paperin ympäri, jonka jälkeen alkoi väritys.
        Kuvion värittäminen tapahtui väriharmoninoita käyttäen, joita on neljä: lähiväriharmonia, jossa valitaan vierekäisiä värejä väriympyrästä. Yksiväriharmonia, jossa valitaan yksi väri ja siitä otetaan tummia sekä vaaleita sävyjä. Valööriharmonia,jossa valitaan mustan, valkoisen ja harmaan sävyjä. Ja vastaväriharmonia, jossa valitaan väri ja sen vastaväri. Itse päädyin vastaväriharmoniaan ja käytin sinistä ja oranssia väriä. Tein työni akvarelliväriliiduilla ja levitin värit tasaisiksi.
        Minusta työni onnistui todella hyvin ja olen tyytyväinen tulokseen, jota en varsinaisesti hakenut. Mutta silti työstä tuli oikein kivan näköinen
Kuvassa minun onnistuminen tehtävässä. Nimen sieltä saattaa jopa erottaa..